Accessibility tools

Sulje

Hiilijalanjäljen pienentäminen

Hiilijalan pienentämisessä keskeisessä roolissa ovat arvoketjun päästöjen vähentäminen, oman toiminnan päästöjen minimoiminen sekä resurssitehokkuuden lisääminen. Tavoitteena on oman toiminnan hiilineutraalius vuonna 2030 ja arvoketjun hiilineutraalius vuonna 2040.  

Kohti hiilineutraaliutta 

Oman toimintamme suorat kasvihuonekaasupäästöt syntyvät pääasiassa tuotantolaitoksissa käytettävän lämmön, höyryn ja sähkön tuotannosta. Olemme vähentäneet energian markkinapohjaisia päästöjä alle puoleen vuodesta 2015 erityisesti uusiutuvan energian ratkaisuilla niin sähkössä kuin lämpöenergian ja höyryn tuotannossa. Olvin Suomen tehtaat sekä Tanskan tehdas käyttävät jo höyryn ja lämmön tuotantoon uusiutuvia energianlähteitä, kuten metsähaketta ja bioöljyä. Lisäksi A. Le Coqin ja Cēsu Aluksen tehtailla tuotetaan jätevedestä biokaasua, jolla korvataan osittain fossiilisia polttoaineita. Uusiutuva sähkö on käytössä kaikissa Suomen ja Itämeren alueen konserniyhtiöissä Tanskan tehtaan siirryttyä vuonna 2024 uusiutuvan sähkön käyttöön. 

Pitkän ajan tavoitteenamme on käyttää 100 % uusiutuvaa energiaa vuoteen 2030 mennessä. Energiasta jo yli puolet tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä. 

Vuonna 2023 emoyhtiö Olvi saavutti ensimmäisenä konsernin panimona oman toiminnan hiilineutraaliuden. Hiilineutraalius perustuu bioenergiaan ja uusiutuvaan sähköön, ja pieni määrä biovoimalan päästöjä on kumottu sertifioiduilla projekteilla. 

Jo noin 95 % Olvi-konsernin ilmastopäästöistä syntyy arvoketjussa. Arvoketjun päästöistä neljä viidesosaa on ostettujen materiaalien ja palvelujen tuottamia päästöjä. Seuraavaksi merkittävimpiä päästölähteitä ovat lähtevät ja saapuvat kuljetukset. 

Voimme parhaiten vähentää ostettujen materiaalien päästöjä yhdessä arvoketjun kumppaneiden kanssa tehtävällä kehitystyöllä. Materiaalien ilmastopäästöjä vähennetään pakkauksia keventämällä, uusiutuvien materiaalien käyttöä lisäämällä, hävikkiä vähentämällä sekä tuoteportfoliota kehittämällä. 

 Kuljetusten päästöjä vähennetään päivittäisellä työllä, kuten kuljetusten suunnittelulla, sekä uusiutuvan polttoaineen käytön lisäämisellä. Käytössä on uusiutuvan polttoaineen lisäksi jo muutamia sähkö- ja biokaasurekkoja. 

Toimimme korkealaatuisesti 

Kehitämme toiminnan lisäksi päästöraportointiamme, jotta pystymme tunnistamaan yhä paremmin eri tuotantovaiheista ja muusta toiminnasta syntyvät vaikutukset. Raportoimme ympäristövaikutuksista tarkemmin CDP-raportoinnin kautta, jossa saavutimme vuonna 2024 arvosanan B alan keskiarvon ollessa C. Olemme mukana myös EcoVadis-vastuullisuusraportoinnissa, jossa vastuullisuustyömme sai arvosanan Gold (paras 5 % vastanneista yhtiöistä). Lisäksi saimme 2024 Time – lehden tunnustuksen Olvin noustessa maailmanlaajuiselle viidensadan vastuullisesti kasvavan yrityksen listalle.

Päästövähennysten vaikuttavuuden varmistamiseksi lähetimme vuonna 2023 tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet (Science Based Targets, SBT) hyväksyttäväksi, ja julkaisemme tarkennetut tavoitteet hyväksynnän jälkeen. Tulemme tarvittaessa päivittämään siirtymäsuunitelmaa tieteeseen perustuvien ilmastotavoitteiden hyväksynnän jälkeen lähinnä maa- ja metsätalouspohjaisiin päästöihin (FLAG) liittyen. 

Lue lisää vuoden 2024 vastuullisuusraportista