Accessibility tools

Close

Yhteistyössä sidosryhmien kanssa

Haluamme tehdä sidosryhmiemme kanssa yhteistyötä esimerkiksi päästöjen vähentämiseksi ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. Toimintamme taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset heijastuvat toimintaympäristöömme muun muassa paikallisuuden ja työllistämisen kautta. 

Yksi Olvi-konsernin vastuullisuuden päätavoitteista on tehdä vuorovaikutteista sidosryhmätyötä keskeisten sidosryhmien kanssa, minkä tuloksena syntyy konkreettisia kehityshankkeita. Haluamme, että yhteistyö heijastaa vastuullisuuden päätavoitteitamme

Olemme kehittäneet toimintaamme ja tuotteitamme yhdessä usean yhteistyökumppanimme kanssa jo monien vuosien ajan. Yhdessä kumppaniemme kanssa kehitämme vastuullisuuskäytäntöjä edistämällä uusia näkökulmia ja innovatiivisia toimintatapoja. Tietoisuuden ja tiedon lisääminen vastuullisuudesta vastavuoroisesti on tärkeä osa yhteistyötä.  

Olvi-konsernin toiminnan ja arvoketjun tuloksena syntyy erilaista arvoa, kuten taloudellista arvoa, yhteistyömahdollisuuksia kumppaneille ja työpaikkoja arvoketjussa. Olemme tunnistaneet meille kahdeksan keskeistä sidosryhmää. 

Lue tarkemmin varmennetusta kestävyysraportista 

VASTUULLINEN HANKINTA 

Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen vaatii yhteistyötä arvoketjun kanssa. Tavarantoimittajissa keskitytään tärkeimpiin kumppaneihin ja yhteistyön kehittämiseen heidän kanssaan. Lue lisää 

ARVONLUONTIMALLI 

Taloudellinen kehitys, verojalanjälki sekä paikallisuus ja työllistäminen ovat osa Olvi-konsernin arvonluontimallia. Lue lisää 

Sivu päivitetty 19.9.2026