Vastuullinen hankinta
Suurin osa toimintamme vaikutuksista syntyy arvoketjussa. Siksi kehitämme toimintamme vastuullisuutta arvoketjussa sekä ympäristön, sosiaalisten aiheiden että hankintojen läpinäkyvyyden osalta. Meille on tärkeää toimia yhteistyössä kumppaneidemme kanssa positiivisten vaikutusten lisäämiseksi ja negatiivisten vaikutusten vähentämiseksi.
Vastaamme ennen kaikkea omasta toiminnastamme, mutta haluamme edesauttaa myös toimitusketjun ihmisoikeuksien toteutumista ja hyviä työoloja. Olemme arvioineet toimitusketjujen ihmisoikeusvaikutuksia ja vaikutusten riskinarviointia syvennetään kategorioittain. Teemme yhteistyötä toimittajiemme kanssa ihmisoikeuksien vahvistamiseksi erityisesti riskialueilla.
Hankintaketjun ja sen materiaalien ilmastopäästöjen vähentäminen on yksi tärkeimmistä yhteisistä kehityskohteista. Alkutuotannon ja kestävien viljelyolosuhteiden rooli, hankinta-alueet, materiaalien kestävyyskriteerit sekä ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin vaikutukset raaka-aineisiin korostuvat myös koko ajan.
Meille on tärkeää, että käytetyt raaka-aineet ja pakkausmateriaalit sekä niistä valmistetut tuotteet täyttävät asiakkaidemme ja kuluttajiemme vaatimukset sekä odotukset, omiemme lisäksi. Materiaali- ja raaka-ainehankinnoissa valitsemme vastuullisia toimittajia. Toimialan vastuullisuuden kehittämiseksi pyrimme tiiviiseen yhteistyöhön heidän kanssaan.
Työkaluina toimitusketjun vastuullisuuden hallinnassa käytämme kumppaneille suunnattua eettistä ohjeistusta, sopimusehtoihin sisällytettyjä vastuullisuusvaatimuksia, toimittajien itsearviointityökalua sekä toimittaja- auditointeja. Lisäksi käytämme apuna kansainvälisiä viitekehyksiä ja vastuullisuusarviointeja, jotka huomioivat sekä kansainväliset ihmisoikeusstandardit että ympäristövaateet.