Accessibility tools

Sulje

Vastuullinen kuluttaminen

Ohjaamme kuluttajia nauttimaan alkoholia ja muita tuotteita kohtuudella. Vastuullisen alkoholinkäytön tukemiseksi Olvi-konserni järjestää aktiviteetteja jokaisessa toimintamaassa vuosittain. Teemme lisäksi tiivistä yhteistyötä alkoholin kohtuukäytön edistämiseksi alan toimijoiden ja järjestöjen kanssa.

Edistääksemme vastuullista juomakulttuuria olemme laajentaneet alkoholittomien tuotteiden valikoimaa. Vuonna 2019 lanseerasimme useita tuoteuutuuksia, kuten maailman ensimmäisen alkoholittoman lonkeron, A. Le Coq Long Drink Grapefruit.

Vastuullisen kuluttamisen edistämiseksi lisäämme myös pienempiä pakkauskokoja tuoteryhmiin. Pyrimme siihen, että vähintään yksi alkoholipakkaus on saatavilla 0,33 litran koossa tai pienempänä jokaisessa konsernin yhtiön tuoteportfoliossa tulevaisuudessa.

Enemmän terveellisempiä juomia

Ottaaksemme huomioon kuluttajatrendit olemme vähentäneet sokerimäärää virvoitusjuomissa ja alkoholijuomissa sekä lanseeranneet sokerittomia tuotteita. Olemme tuoneet markkinoille myös uusia vesituoteryhmiä. Vuonna 2019 avattiin Olvi-konsernin ensimmäinen luonnonmineraalivesitehdas Liettuassa.

Tuoteuutuuksien lisäksi olemme laajentaneet tuotepakkausvalikoimaa. Tavoitteenamme on jatkaa terveellisempien ja luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden valikoiman kehitystä seuraavien vuosien aikana.

 

Lisää tästä aiheesta

 

Olvi Oyj käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Jatkamalla selaamista hyväksyt tietosuoja- ja evästekäytäntömme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close