Accessibility tools

Sulje

Olvi Oyj:n hallitus

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu neljästä (4) kuuteen (6) jäsentä. Yhtiön hallituksen jäsenet arvioidaan ja valitaan vuodeksi kerrallaan Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Toimitusjohtaja ei ole hallituksen jäsen.

Hallituksen jäsenehdokkaiden nimet henkilötietoineen julkaistaan yhtiön internetsivuilla yhdessä yhtiökokouskutsun kanssa.

Vuodessa pidetään vähintään 11-12 hallituksen kokousta. Tarpeen vaatiessa puhelinkokous on mahdollinen. Hallitus vastaa sille osakeyhtiölaissa ja yhtiön yhtiöjärjestyksessä määritellyistä tehtävistä. Hallitus seuraa yhtiön kehitystä johdon kuukausiraporttien ja muun johdon toimittaman informaation avulla.

Yhtiön hallituksen muodostavat Nora Hortling, Lasse Heinonen, Tarmo Noop, Juho Nummela, Pekka Tiainen ja Anette Vaini-Antila. Hallituksen jäsenten esittely

Kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä. 

Lasse Heinonen, Tarmo Noop, Pekka Tiainen ja Anette Vaini-Antila ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. Juho Nummela toimii Olvi-säätiön hallituksen jäsenenä eikä näin ollen ole riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta. Nora Hortling on osakkaana Heikki Hortlingin kuolinpesässä eikä näin ollen ole riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta.

Hallituksen valiokunnat

Tarkastusvaliokunta – jäsenet Lasse Heinonen (puheenjohtaja), Juho Nummela ja Tarmo Noop.
Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunta – jäsenet Nora Hortling (puheenjohtaja), Pekka Tiainen ja Anette Vaini-Antila.

Valiokuntien työjärjestykset:
Olvi Oyj tarkastusvaliokunnan työjärjestys 2026
Olvi Oyj henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan työjärjestys 2026

Hallituksen toiminnan arviointi

Hallitustyöskentelyn tehokkuuden takaamiseksi Olvi Oyj:n hallituksen toimintaa ja hallitustyöskentelyä arvioidaan vuosittain tehtävällä itsearviointimenetelmällä. Vuosina 2020 ja 2021 toiminnan arvioinnin suoritti ulkopuolinen arvioija.

Olvi Oyj:n hallituksen jäsenten tulee edustaa monipuolista osaamista ja omata monipuoliset ammatilliset taustat siten, että työ- ja kansainväliset kokemukset, iät ja sukupuolet tukevat ja täydentävät toinen toistaan yhtiön liiketoiminnan parhaaksi ja omistaja-arvon kasvattamiseksi. Hallituksen jäseneksi valittavalla on oltava tehtävän edellyttämän pätevyyden lisäksi mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen.

Hallituksen jäseneksi ei voi valita oikeushenkilöä eikä alaikäistä tai sitä, jolle on määrätty edunvalvoja, jonka toimikelpoisuutta on rajoitettu tai joka on konkurssissa tai määrätty liiketoimintakieltoon.

Hallituksen kokoontuminen vuonna 2025
Kokousten lukumäärä edellisen tilikauden aikana oli kuusitoista (16) kokousta.
Jäsenten osallistuminen kokouksiin vuonna 2025:

Hortling Nora, puheenjohtaja 16/16
Heinonen Lasse, varapuheenjohtaja 16/16
Noop Tarmo, jäsen  16/16
Nummela Juho, jäsen 12/16
Tiainen Pekka, jäsen (16.4.2025 alkaen) 13/13
Vaini-Antila Anette , jäsen (16.4.2025 alkaen) 13/13

Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan kokoontuminen vuonna 2025
(27.2.2022 saakka Palkitsemisvaliokunta)

Kokousten lukumäärä tilikauden aikana oli viisi (5).
Jäsenten osallistuminen kokouksiin vuonna 2025:

Hortling Nora, puheenjohtaja 5/5
Tiainen Pekka (16.4.2025 alkaen) 4/4
Vaini-Antila Anette (16.4.2025 alkaen) 4/4

Tarkastusvaliokunnan kokoontuminen vuonna 2025
Kokousten lukumäärä tilikauden aikana oli viisi (5).
Jäsenten osallistuminen kokouksiin vuonna 2025:

Heinonen Lasse, puheenjohtaja 5/5
Noop Tarmo  5/5
Nummela Juho 4/5
   

Päivitetty 9.3.2026